maanantai 24. elokuuta 2015

En ymmärrä

Suomen friba liitossa ja lajissa on huippuja, jotka ovat olleet kymmeniä vuosia mukana. Ennen minua ei kukaan heistä ole tehnyt opetusvideoita oivalluksistaan matkalla lajin huipulle.

Nyt itse olen pitänyt julkista harjoitus ja oivallus video päiväkirjaa youtubessa. Kolmea viimeisintä opetustani tullaan katsomaan kuukaudessa yli 9 000 kertaa. Olen siis voinut antaa jollekkin evästä eteenpäin.

Olen antanut ihmisille mahdollisuuden tukea videoiden tekemistä jatkossakin. Toistaiseksi en ole saanut euroakaan. Niin kun joku toimii uudella tavalla, kannattaa miettiä onko tukemassa vaiko ei? Jos ei niin, mitenkä voimme synnyttää uusia tasokkaita tapoja viedä toisiamme eteenpäin tässä haastavassa ja hienossa lajissa? Itse toimin niin, että jos jostain jotain saan olen myös valmis antamaan ja tukemaan mahdollisuuksieni mukaan. Ottajia on maailma täynnä, sekä ihmisiä jotka ajattelevat vain omaa napaansa. Mitä sinä olet ihmisenä, sen kertoo sinun sanasi ja tekosi. Monesti tekomme puhuu enemmän kuin sanamme.

Liiton toimintaa myös ihmettelen. Mikä hätä heillä on hyökätä kimppuuni ja latista kaikilla tavoilla? Yhtään fiksua ja asiallista sekä rohkaisevaa palautetta en ole tähän päivään mennessä saanut. Vuosi kymmeniä heillä on ollut aikaa tehdä tasokkaita opetus videoita ja nyt kun joku niitä tekee he vain latistavat ja haluavat kaikin tavoin sitoa toimintani. En nyt ihan ymmärrä, ymmärrätkö sinä?

Kun olemme luomassa jotain uutta, se tietenkin kirpaiseen niihin jotka olisivat voineet tehdä saman mutta eivät sitä tehneet. Nyt kun itse jaan omia oivalluksia matkallani Pro tason pelaajaksi ja valmentajaksi. Liitolle tulee kauhea hätä. Olen laittanut suurimalle osalle heistä viestiä, että tahtoisin selvittää välit liiton kanssa. Toistaiseksi heitä ei ole kiinnostanut.

Liitto on toki oikeilla jäljillä tekemänsä frisbeeohjaaja koulutus järjestelmän kanssa. Mutta jos on niin, että heidän systeemi ja tapa on täydellinen ja mitään kritiikkiä ja parannuksia ei oteta vastaan. On silloin vaikeuksia tiedossa.

Kuten lähipiirini tietää minulle on ihan sama miten ihmiset ja elämä minua kohtelee se ei vaikuta siihen mitä minä teen. Aikani teen opetuksia, mutta jos en saa siitä mitään liksaa niin jonain päivänä lopetan niiden tekemisen.

Katsotaan löytyykö fiksuja ihmisiä tukemaan ja seisomaan työni takana. Tarkoitukseni on antaa eväitä eteenpäin, ettei kenenkään tarvitse turhautua ja harkita lajin lopettamista. Kun seinä tulee vastaan ja eväitä eteenpäin ei näy. Silloin on tarvetta oivalluksille, jotka on itseä vienyt vastaavassa tilanteessa eteenpäin.

Ystävät ja yhteistyökumppanit sekä tukijat tervetulleita. Onneksi ystävänsä ja seuransa saa itse valita. Olen se mikä olen vapaa ja innostunut persoona, joka puhtaalla sydämellä jakaa oivalluksiaan. Aika näyttää löytyykö ajoissa ihmisiä, jotka tietävät työni arvon.

Sitä odotellessa onnistumisen iloa meille kaikille

Frisbeegolf Pro Jouni Sederholm